Luottamus, reflektio ja kasvu: työnohjaussuhteen merkitys

Merkittäviä eri psykoterapiamenetelmien välisiä eroja vaikuttavuudessa ei ole pystytty osoittamaan, mutta sen sijaan asiakkaan ja terapeutin välinen terapeuttinen suhde on yksi hyvin merkittävä tekijä psykoterapian onnistumisessa ja vaikuttavuudessa (Kuusinen 2023, 14, 36). Vaikka työnohjausta pidetään yleisesti tärkeänä, sen vaikutuksista potilasturvallisuuteen ja hoidon laatuun on vaihtelevaa näyttöä (Watkins, 2020). Toisin sanoen me emme tiedä, miksi työnohjaus vaikuttaa auttavan, vaikka erilaisia epäilyksi toki on.

Työnohjausta ei tulisi arvioida pelkkien määrällisten mittareiden kautta — se on kokonaisvaltainen oppimis- ja hyvinvointiprosessi. Työnohjaus auttaa erityisesti silloin, kun se tukee reflektiota ja oppimista (formatiivinen ulottuvuus); mahdollistaa turvallisen tilan käsitellä tunteita ja kuormitusta (restoratiivinen); vahvistaa ammattietiikkaa ja käytäntöjen laatua (normatiivinen). (Buus et al., 2025.)

Psykoterapiatutkimuksessa on päädytty siihen, että suhde terapeutin ja asiakkaan välillä on merkittävän ratkaiseva vaikuttavuuden kannalta. Näkisin, että sama logiikka pätee työnohjaukseenkin. Keskeistä työnohjauksen onnistumisen kannalta ei ole siis niinkään työnohjaajan edustama teoreettinen viitekehys, vaan kyky luoda ja ylläpitää suhdetta. Holmströmin (2024) tutkimuksen keskeinen löydös on, että motivaatio muutokseen ei ole pelkästään asiakkaan sisäinen ominaisuus, vaan terapiasuhteen (tai työnohjaussuhteen) laatu ja terapeutin (tai työnohjaajan) tapa tukea asiakkaan autonomiaa, yhteenkuuluvuutta ja pystyvyyden kokemusta ratkaisee, syntyykö asiakkaassa sisäinen motivaatio ja sitoutuminen psykoterapiaan (tai työnohjaukseen).

Oman työnohjaukseni yksi lähtökohdista on suhdekeskeisyys. Se tarkoittaa sitä, että minulle on tärkeää henkilökohtaisen suhteen rakentaminen jokaisen ohjattavani kanssa. Kannisen ja Arolan (2019, 39) mukaan suhde toimii myös reflektiivisenä tilana. Ihminen kehittyy ja ymmärtää itseään suhteessa toisiin ja ympäröivään maailmaan. Toisin sanoen, oma olemuksemme ja arvomme tulevat näkyviksi siinä, miten asetumme suhteeseen ihmisiin ja asioihin, jotka ovat meille merkityksellisiä. Seikkula (2023, 83) kuvaa, että ihmisen mieli on dialoginen prosessi, jossa elämää ohjaavat merkitykset syntyvät.

Työnohjaustila voi toimia ”turvasatamana”, eli sellaisena paikkana, joka mahdollistaa oman mielen, oman työn ja oman toiminnan tarkastelemisen. Tällainen turvallisempi tila voi muodostua intersubjektiivisesti tilaksi (ks. Kuusinen 2023, 19—23; Seikkula 2023, 81—95; Becker-Weidman 2013, 35; Hughes 2011, 52—55). Intersubjektiivisuus tarkoittaa jaettua affektia (välitön tunne tai tunnetila), intentiota (tarkoitus tai aikomus) sekä huomioita, tilaa, jossa annetaan yhdessä merkityksiä asioille (Becker-Weidman 2013, 35). Se on tila, jossa sovittaudumme toisen ihmisen rytmiin (Seikkula 2023, 93).

Intersubjektiivisuus tarkoittaa sitä, että ihmisten väliset kokemukset ja merkitykset syntyvät suhteessa toisiin; ymmärrys itsestä ja toisesta rakentuu yhteisessä vuorovaikutuksessa. Työnohjauksessa se merkitsee, että oppiminen ja reflektio tapahtuvat yhdessä ohjaajan ja ohjattavan vuorovaikutuksessa, jolloin suhde itsessään tukee ammatillista kehittymistä ja emotionaalista prosessointia.

Yhteenvetona voidaan todeta, että työnohjauksen vaikuttavuuden ytimessä ei ole niinkään työnohjaajan edustama teoreettinen viitekehys, vaan kyky luoda ja ylläpitää merkityksellistä suhdetta ohjattavaan. Suhdekeskeinen työnohjaus tarjoaa turvallisen ja reflektiivisen tilan, jossa ohjattava voi tarkastella omaa työtään, tunteitaan ja toimintaansa, ja jossa oppiminen, ammatillinen kasvu ja hyvinvointi tapahtuvat yhdessä ohjaajan kanssa. Intersubjektiivinen tila mahdollistaa kokemusten, tunteiden ja merkitysten jakamisen, mikä tukee sisäistä motivaatiota, sitoutumista ja työn laadun kehittymistä. Näin ollen työnohjaus toimii paitsi oppimis- myös hyvinvointiprosessina, jonka keskeinen voimavara on luottamuksellisen ja dialogisen suhteen rakentaminen.

LÄHTEET

Becker-Weidman, A. (2013). DDP Aapinen: Vuorovaikutteinen kehityspsykoterapia pähkinänkuoressa. PT-kustannus.

Buus, N., Ryu, H., Prematunga, R., Ducat, W., Gardner, M., Gonge, H., Hamilton, B., Jarden, R. J., Martin, P., Osiurak, S., & Snowdon, D. A. (2025). Re-visiting the content validity of the Manchester Clinical Supervision Scale (MCSS-26). International Journal of Mental Health Nursing. Advance online publication. https://doi-org.libproxy.tuni.fi/10.1111/inm.70128

Holmström, É. (2024). Psykoterapiassa asiakkaan motivaatio ei ole asiakkaan vaan terapiasuhteen ominaisuus. Jyväskylän yliopisto.

Hughes, A. (2011). Kiintymyskeskeinen vanhemmuus: Toimivuutta kasvatukseen. PT-kustannus.

Kanninen, K. & Uusitalo-Arola, L. (2019). Lyhytterapeuttinen työote. PS-kustannus.

Kuusinen, K-L. (2023). Miksi terapiasuhde on tärkeä? Teoksessa: P. Turpeinen & R. Nurmento (toim.) Terapiasuhteessa olemisen taito. Edita.

Seikkula, J. (2023). Dialogi parantaa – mutta miksi? Kuva ja Mieli.

Watkins, C. E. Jr. (2020). What do clinical supervision research reviews tell us? Surveying the last 25 years. Counselling and Psychotherapy Research, 20(2), 190–208. https://doi.org/10.1002/capr.12287